tiistai 24. kesäkuuta 2014

Gaula 11-19.6

Tänä vuonna lähdin reissuun kolme päivää ennen privaatti kalastuksen alkua. Takaisin tulin poikkeuksellisesti seuraavan viikon torstaina Juhannuksen viettoon.

Kävin tutustumassa yleisiin alueisiin, ja heitin kolme lupaa eri pooleilla. Aika mielenkiintoista oli kalastaa perholla mato-ja lusikkamiesten seassa. Norjalaiset osaavat kyllä hienosti poolin laskemisen, ihan sama mikä setti oli käytössä.

Paikat olivat erittäin hyviä, ja huonon kalatilanteen takia sainkin kalastella aikas rauhassa. Paikalliset kävivät tekemässä vain nopeita pistoja, ja vaihtoivat yleensä nopeasti maisemia.





Yleisesti Gaulalla lohen nousu oli erittäin hiljaista, ja pitkin jokea saatiin vain muutamia kaloja päivässä. Jos joku oli nähnyt kalan hyppäävän, sekin oli jo positiivinen uutinen. Pientä piristymistä oli havaittavassa loppuviikosta, kun vesi kävi pikaisesti hieman korkeammalla, ja houkutteli uutta kalaa jokeen.

Yleisltä pooleilta sain yhden hyvän kalan hetkeksi tartutettua Black Green helmet perhoon, mutta muuten sain lähinnä oikoa naruja ja nauttia kauniista maisemasta.








Juhannusviikko omalla beatilla taas oli yleiseen tilanteeseen nähden tapahtumien osalta hyvä, vaikka ei kalaa ei ns. hyviin vuosiin verrattuna ollut lähelläkään yhtä paljoa. Vesi oli pääsääntöisesti erittäin matalalla ja teki kalastuksesta melko haastavaa. Meidän porukka sai yhteensä viisi kalaa 3,5kg – 11kg välille ja lisäksi muutamia mukavia tapahtumia. Suurin osa tapahtumista saatin kellusiimalla ja SS-tyylisillä perhoilla. Edelliset kaksi viikko oli näillä alueilla pyydetty tyhjää.


Välineiden virittelyä


Paistatellaan päivää


Team Mansester


Isot Santikat


Villen nätti viisikiloinen






Jive taking it easy


102cm ja n. 11kg





Loisto reissu ja mahtavaa porukkaa. Jones kiittää ja kumartaa! Pari videota vielä reisusta:

C&R 102cm


Villen laksi




Uusi upea CS PRO teltta

Uusi CampStation Pro-teltta on nyt saatavissa. Teltan väri on hillityn harmaan vihertävä. Etukatosta on parannettu ja kummassakin ovessa on vetoketjullinen hyönteisverkko-ovi. (Valitettavasti kameran säädön takia video teltan sisältä on pimeä)



lauantai 7. kesäkuuta 2014

Banana Fly

Banana Fly on hyvin suosittu perho Keski-Norjan joilla ja myöskin Pohjois-Ruotsissa.
Itelläni tämä perho on jostain syystä jäänyt vähälle peliajalle.
Kolme päivää ja startti Gaulalle tiedossa, ajattelin tällä kertaa antaa tälle hieman enemmän mahdollisuuksia. Katsotaan kelpaisiko tämä versio Gaulan hopeakyljille.


perjantai 6. kesäkuuta 2014

Putkiperhoja Tenolle

Asiakas pyysi sitomaan putkiperhoja Tenojoelle, soutuun ja rannalta heittoon. Toivottavasti näihin puree Tenojoen lohi jos toinenkin.